KARPALO

Karpalo on volyymiltaan maailman suurin superhedelmä, jolla on jo pitkään ollut korkea asema terveyspiireissä.

Karpalo on hyvin tunnettu marja niin metsässä kuin kaupassakin. Se kuuluu kanervakasvien heimoon ja puolukoiden sukuun. Karpalo kasvaa pohjoisen pallonpuoliskon happamilla soilla ja sammalikoissa suosien alhaisempia lämpötiloja. Se on matala kasvi, joka paksuine vihreine lehtineen kasvaa maata pitkin. Sillä on tummanroosat kukinnot, jotka mehiläiset pölyttävät.  Itse marjat kehittyvät pienistä valkoisista silmuista pyöreiksi, punaisiksi marjoiksi, jotka ovat hieman puolukkaa suurempia.

Karpalo kypsyy syksyllä ja maistuu kirpeältä. Tästä syystä marjaa käytetään ensisijaisesti makeutetuissa mehuissa, hyytelöissä ja likööreissä tai pieninä purtavina. Mutta sokerin kanssa on syytä olla varovainen, sillä ei ole epätavallista, että kuivatut karpalot sisältävät jopa 80% lisättyä sokeria. Tällöin on parempi, että karpalo makeutetaan hedelmämehulla, jolloin tuloksena on alhaisempi glykeeminen indeksi. Me emme lisää karpaloihimme edes paljon mehua, jolloin maku on selkeämpi ja lopputuotteessa on enemmän karpaloa.

Karpaloa viljellään suuressa mittakaavassa Pohjois-Amerikassa toimivissa osuuskunnissa. Marjan kypsyttyä niiden kasvupaikkoina toimivat laaksot täytetään vedellä, minkä jälkeen marjat kalastetaan verkoilla. Menetelmän ansiosta karpalot ovat helpompia ja halvempia jalostettavia kuin mustikat. Karpalo sisältää proantosyaanipigmenttiä, joka tunnetaan myös lyhenteellä PAC.